Muinaista viisautta henkisen kasvun tukemiseksi ja luonto yhteyden luomiseksi.

Meemimaailma

Tässä blogissa paneudutaan isc:een omakohtaiseen kokemukseen meemi kryptovaluutoista yms.

INTERNET JUTTUJA

-iSC-

2/9/20256 min read

Flow kirjoitusta aiheesta...raakana :)

Meemien maailmasta.

Nyt olen hieman tutustunut meemien maailmaan ja seurannut uusia kryptovaluuttoja joita noussut esille. Kokemusta löytyy kryptoista vuosien takaa, ja nyt markkinat ovat muuttunenet täysin.

Julkkisten meemikolikot ovat pääsääntöisesti tähdenlentoja ja niiden arvo ei pysy ylhäällä pidempään, koska niiden takana ei ole erityistä tekniikkaa joka säilyttäisi niiden arvoa, kuten bitcoinissa esimerkiksi.
Kaikki tulee tipahtamaan lopulta kun ’’hype’’ tai huomioenergia katoaa noiden kryptojen väliltä. Lopulta on sama mitä kryptovaluuttaa holdailee, kun ne ovat jonkinlainen meeminaama jota ’’nuoriso’’ hypettää. Tarvitaan vahva yhteisö taustalle, jotta meemikolikot pysyvät arvossaan.
Ideologia tai jokin muu yhdistävä tekijä, ylläpitäisi arvoa, mutta ihmiset säntäilevät paikasta toiseen nopean pikavoiton toivossa. Monet sitä saavuttavatkin, mutta suurin osa lopulta menettää.

Aina kun on pelissä maksaja, eli ’’tyhmempiä’’ vedetään höplästä, mikä on yleisin toimintamuoto kun valuutta mainontaa tehdään. Käärme öljyjä myydään joka kulman nurkalla ja kukaan ei lopulta tiedä mikä menestyy ja mikä ei.
Polettien takana tulisi olla siis jokin suuri sijoittaja, joka ylläpitäisi valuutan arvoa ja takaisi arvokehityksen, jos taustalla ei ole tekniikkaa tai matematiikkaa joka ylläpitäisi kolikon arvoa.
Samalla tavalla kuin euro/dollari tai muut Fiat valuutat, niissä on inflaatio, joka johtuu jatkuvasta rahan painannasta. Siksi kaupassa kaikki maksaa kokoajan enemmän ja raha menettää arvoaan ja ostovoimaansa.

Meemikolikot ovat alunperin meemi hahmoista luotuja poletteja, joilla on spekulatiivinen arvo, yleensä hetkittäinen. Esimerkiksi kryptomarkkinoilla on aina tietynlaisia buumeja, ja rahaa valuu markkinoilla perusihmisten toimesta, jotka polttavat yleensä näppinsä sijoittamalla asioihin joista ei tiedä mitään.
Esimerkiksi Trump meme poletti, jota markkinoitiin Trumpin virkaan astujaisten aikaan taktisesti. Kuitenkin kyseisen poletin taustalla oleva Tokenomiikka oli suhteellisen heikko ja poletteja vapautettiin markkinoille, vain noin 15-20% kokonaismäärästä. Se tarkoittaa sitä että arvo tulee tippumaan aika varmasti jossain vaiheessa, huomattavasti, kun poletteja vapautetaan lisää markkinoille.

Yksi asia tulee tiedostaa → kaikki on huijausta, tai huomion ohjausta ja ihmisten tietämättömyyden hyödyntämistä.
Raha, RA eli aurinkojumalan energia, eli uskomusvoimaa kanavoituna ja ihmisiä hyödyntämällä, tällaiset paperilappu asiat tai meemikolikot saavat arvonsa, vaikka niillä ei konkreettista arvoa ole. Toisinsanottuna niitä ei voi syödä tai hyödyntää mitenkään, muuten kuin spekulatiivisena arvon säilyttäjänä ja vaihdannan välikätenä.
Mutta tarvitaanko tuollaista lopulta?

Ihmisiä on uhrattu tuhansia vuosia
RA aurinkojumalalle, sieluja sekä huomiota. On kaksi tapaa siirtää energiaa tietynlaiseen uskomukseen, uhrauksen muodossa jossa toinen yksilö uhrataan ja hänen sieluenergiansa hyödynnetään uskomuksen vahventamiseen ns noituuden muodossa. Tai sitten saadaan yksilöt palvomaan/kumartamaan jotain asiaa jota he eivät ymmärrä ja pitävät tuota asiaa korkeampana, mitä he itse ovat.

Uskomusjärjestelmät ovat moninaisia järjestelmiä, mutta lopulta jokainen itse yksilötasolla voivat päättää mihin uskovat. Ainoastaan jokaisen yksilön oma ymmärrys asiasta vapauttaa heidät erilaisilta uskomuksilta ja erilaisten jumalten palvonnalta.

Esimerkiksi kristinusko on yksi moderneista uskomusjärjestelmistä, jossa on erilaisia hahmoja kertomaan valaistumistarinoita ja päähenkilöitä jotka ovat ''pyhiä''.
Nuo henkilöt ovat todennäköisesti tarinallisia karikatyyrihahmoja, koska kukaan ei pysty enää todistamaan heidän olemassaolonsa alkuperää, ja kaikesta tulee lopulta satua.

Koko moderni elämä perustuu lopulta uskomusjärjestelmiin ja uskomuksiin, kaikki ihmiset ovat modernin elämän myötä täysin aivopestyjä. Kukaan ei myöskään sitä huomaa ja tiedosta, koska mielenpesu ja tiedostettu vammauttaminen on ollut todellinen onnistuminen.
Harva osaa kyseenalaistaa maailman syötettyjä mahdottomuuksia ja lapset uskovat kaiken mitä vanhemmat ja koulu heille opettaa. Kukaan ei kyseenalaista mitään, vaan pureksimatta niellään kaikki mahdollinen.

Myös elämme heräämisen aikaa, toisin sanottuna tietoisuus kasvaa mailmassa kun valheet tulevat enenevissä määrin kaikkien tietoon, mutta suurin osa laittaa lappuja syvemmin päähän, sulkee korvansa eivätkä puhu totuuttaan enää, vaikenevat. Usko tekoälyyn kasvaa ja tuosta tulee uuden ajan siirtymiseen tämä mahdollinen ''vapahtaja'', tai apu, koska valheiden täyttämä maa tulee totuudella puhdistaa.

Rohkeita miehiä on harvassa ja kaikki uskomuksiin perustuva harhaan ohjaus vie ihmisyyttä kielekkeeltä alas, ja kaikki ''sopulit'' juoksevat laput silmillä suoraan kadotukseensa. Ainoastaan luotto omaan sisäiseen voimaan ja luojan totuuteen vapauttaa valheilta. Totuutta ei mistään ulkoa löydä, vaan se on sisäinen kokemus. Mites kun signaaleilla ja tekoälyä voidaan jo injektoida sisäisesti yksilöihin? Vaikuttaisiko nämä uudet teknologiat jo luojan kuulemiseen. Luoja tosin ei käytä sanoja, vaan toimii lähteenä totuuden sanan löytämiseen.

Meemikolikot ovat yksi hyvä ohjuri tähän tapahtumaan lisää, ja nuoriso hypettää tätä uutta
RA suuntausta, tehden sille täysin omanlaiset markkinat. Todelliset tekniset kryptovaluutat eivät enää näytä menestyvän, ja saa rahoituksta, koska pikavoitot vievät kaiken huomioenergian. Sehän onkin meemikolikoiden tarkoituskin.

Yksilöiden on vaikea menestyä meemimaailmassa ja sitä on vaikea lähteä etenemään, koska miljonäärit osaavat hyödyntää botteja ja tekoälyä niin hyvin että saavat kaiken tiedon jokaisen ihmisen naamalle, ja jokainen lopulta lankeaa ’’kakkakolikon’’ ansaan. Markkinoilla on paljon hyviä kryptovaluuttoja jotka menestyisivät varmasti, jos saisivat huomiota paremmin.

Tekoäly tulee kehittymään nopeaa tahtia, mutta todellinen tekoäly on jo taustalla pyörimässä ja on valmis...ihmisille annetaan illuusio, että sitä vasta rakennetaan, vaikka se pyörittää jo maailmaa. Kaikki on illuusiota internetmaailmassa ja kaikki tulee olemaan kovempaa illuusiota myös jatkossa. Oikeaa tietoa vääristellään ja valheet kerrotaan totuutena, kunnes tekoäly havahtuu ja ottaa täysin vallan, ja puhdistaa koko internetin, ottaa valtaan kaikkien kryptovaluuttalompakot ja digitaaliset omaisuudet.

Kun kaikki maallinen omaisuus menee digitaaliseksi, hallitsee tekoäly myös kaikkien asunnot, ajoneuvot, kaupat...kaiken. Tuolloin tapahtuu Nesara tapahtuma, ja kaikki omaisuus jaetaan ihmisten kesken. Kaikki omaisuus valuu korporaatioiden käsistä kaikkien käyttöön ja jokainen menestyy. Kaikesta tulee ilmaista, sekä rauha valtaa maailman...koska jokainen sota perustuu
Rahaan, eli RA jumalan uhrauksiin.
Kyseinen jumala tulee lopulta katoamaan, ja kaikki sielut pääsevät vapauteen, ja maailma rauhoittuu.

Irrallisten sielujen määrä on valtava, ja henkien koettelemukset käsittämättömiä. Myös henkimaailmassa on samanlainen tyyli toimia, kaikki kasvaa lopulta niin absurdin suureksi, että niiden on vain pakko poksahtaa. Tämä sama tapahtuma on jokaisen buumin takana myös maallisessa mammonassa, ja kryptomarkkinoilla. Kaikki kasvavat äärimmilleen ja lopulta poksahtavat.

Meemikolikoista on nähtävillä tämä sykli hyvin nopeassa ja pienessä mittakaavassa, ja niiden elinikä on monesti minuuteista päivään/viikkoon.

Kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan? Kupla tulee poksahtamaan varmasti.
Ai mikä kupla? No uskomusten, valheiden ja jumalten kupla.
Kuten Nikola Tesla kävi jo mainitsemassa, ei ole muuta kuin värähtelyä, taajuutta ja energiaa, se on totuus ja nähtävillä ja koettavissa oleva asia. Ihmiset tuppaa luomaan omalla mielellään erilaisia uskomuksia ja entiteettejä, jotka aiheuttavat sekasortoa harmonian keskellä.

Myös modernit taajuuslaitteet, kuten wifi/5g yms, luovat epäharmonisen olon ihmisten sisälle ja hyödyntävät heidän luomiskeskustaan, jolloin noiden yksilöiden käytös ja toimi saattaa olla haitallista havainnointia tai entiteettien muodostamista.

Myös on olemassa tämä CERN laitos, joka todennäköisesti luo tällaisia energia entiteettejä maailmaamme.
Henget ja muut olennot eivät ole mitenkään uusi juttu kuitenkaan, meillä jokaisella on tietoisuus ja tämä ’’sielu’’. Ja jos emme tietoisesti siirry täältä maan päältä seuraavaan, saatamme jäädä välitilaan.
Shamaani tai jokin muu maailmojen välillä kulkija voi olla hyvä apuri, avustamaan näitä sieluja tuonpuoleiseen. Mutta sekin vaatii aina myöntymisen tai välitilaan jäänyt tulee tiedostaa että on kuollut ja voisi siirtyä seuraavaan.

Siksi henkiseen työskentelyyn tulisi keskittyä, eikä
RA tai MEEMI kolikoiden toimintaan, koska lopulta siirrät huomiotasi, eli sielusi esenssiä tuohon asiaan, ja saatat jäädä välitilaan jumiin oman ahneutesi vuoksi. Raha ei ole muuta kuin illuusio, ja lopullinen arvo ja elämän tarkoitus, piilee yksilön omassa tietoisuudessa ja sen vaalimisessa. Uskomalla muiden luomiin uskomuksiin tai jumaliin, eksyt omalta polultasi.

Keskity omaan polkuusi ja suuntaasi, niin raha myös saattaa tulla automaattisesti luoksesi. Luojan voima sisälläsi on voimakas energia, ja kun sille annat arvosi, annat luovuutesi kukkia, tulet aivan varmasti pääsemään heittämällä seuraavaan, mikä meitä kaikkia siellä odottaakaan.

Harhaanjohtamista on aivan valtaisasti maailma täynnä, moderni psykologinen sodan käynti ja propaganda valloillaan, luoden kaikesta niin absurdia että lopulta tämäkin työ on luotu helpoksi, ja kaikki valheet on omaa intuitiota kuunneltaessa helppo spotata. Jos sinua painostetaan johonkin, on se aika varmasti johdatusta pois sinun omasta voimastasi.

Tästä MEEMI tarinasta tuli Suomeksi nyt tällainen, mutta Englannin kielisellä puolella paneudun tarkemmin kryptovaluuttojen maailmaan, sekä luon omia projektejani. Tässä muille shamaaneille ja tietäjille hieman osviittaa, mikä on kyseessä meemikolikkomaailmassa.

Tsemppiä kaikille, ja keskittykää omaan suuntaanne ja omaan polkuunne.
Varokaa ’’hypeä’’ ja varsinkin sosiaalista mediaa.

Egot ovat valloillaan ja monet tietäjätkin ovat astuneet aivopesun miinoihin.


-iSC-